lauantai 9. elokuuta 2014

Konfirmaatiokakku - ennen katastrofia...


9.8.2014 Timjan rippikakku

(Helteiseen) Elokuun konfirmaatiopäivään Timja toivoi "vaaleanvaaleanpunaista", sokerimassalla päällystettyä kerroskakkua. Syöjiä kakulle oli peräti 50 eikä juhlapaikalla jääkaappia, joten päädyimme yhteen ISOON kakkuun. Pohjista tuli sitten niin isot, ettei kokoeroa kahdeksan, viiden ja kolmen munan kakkujen välillä valitettavasti oikein edes huomaa. Kakkua riittää taatusti koko porukalle kuitenkin ja se on pääasia se! :)

"Suurin omalle kohdalleni sattunut kakkukatastrofi ikinä" tapahtui, kun vein kakkua juhlapaikalle. Pakkasin kakun takakonttiin liukuesteiden (silikonimattojen) ja kylmävaraajien kanssa ja tuin jalalallisen kakkulautasen vielä napakkaan pyyhkeillä. Ajelin kuuden kilometrin matkan kolmenkympin tuntivauhdilla, muistaen takakontin sisällön joka kurvissa. Juhlapaikalle saavuttaessa näky takakontissa oli lohduton ja sai viilipytyn tunteetkin järkkymään: kaksi ylimmäistä kerrosta olivat liukuneet paikoiltaan ja koristeet olivat "pitkin poikin pitusia". Hetkellisen mustan hetken jälkeen kädet vapisten liu'utin kerrokset paikoilleen, keräsin kukat (joista yli puolet oli hajalla) mukaan ja lähdin sisätiloihin paikkailemaan kakkua. Luovuutta ja kylmäpäisyyttä tarvittiin, kun keskikerrokseen oli tullut aikamoinen lommo eikä mukana ollut mitään paikkausaineita. Päällinen ja etureuna tulivat jotakuinkin paikatuiksi, kakun takareuna kärsi pahiten. Onneksi juhlapaikalla sain tsemppausta ja rauhan tehdä, mitä tehtävissä oli! :)

Juhlien sankari näytti kakkuun tyytyväiseltä, joten sellainen täytyy leipurinkin olla! Kyllä tästä opikseen ottaa - ja eiköhän tätäkin jo muutaman päivän päästä huvituksella muistele! :)

Tältä kakun siis piti näyttää vielä juhlissakin
("kuljetuksen jälkeen -kuvaa" en sattuneesta syystä ottanut):



Ei kommentteja: