25.12.2010 RiisipiirakatTämä postaus tulee vähän jälkijunassa ja hieman (KAKKUblogin) periaatteiden vastaisesti mutta kun kamerasta löytyi joulupäivänä laadittujen riisipiirakoiden kuva, en voinut olla sitä tänne liittämättä. Eli ihan tavallisia riisipiirakoita ovat, mutta ehkä astetta pienempiä kuin mitä normaalisti tekisin. Aikaa näiden näpräilyyn kyllä meni - etenkin, kun taikina jäi aavistuksen verran liian löysäksi - mutta lopputulos palkitsi tekijänsä ja piirakat katosivat hetkessä. Naapurista meille kyläilemään tullut pieni tyttönen söi näitä ainakin seitsemän... :)
26.2.2011 Banoffee-ukkeliViime viikon leivontasaldo oli kaksi banoffeeta, jotka katosivat parempiin suihin ennen kuin niitä ehdin edes kuvaamaan.. Jälkimmäisestä sain sentään napattua tämän otoksen, jossa pohjasta ja täytteistä muodostunut "kokkare" muistuttaa erehdyttävästi Pekka Puupäätä!! Kun vielä kukkahattukin olisi ollut tyypillä päässä, niin sekös vasta olisi ollut jotain! :) Ja siis tämä ukkeli on ihan sattumalta syntynyt, ja ihan sattumalta bongattu.
Ja niistä banoffee-herkuista.. Tässä resepti, jonka mukaan mie olen niitä muutaman kerran laatinut:
Pohja
300 g suklaa-digestivejä
75 g voita
Täyte
1 prk kondensoitua maitoa
2 banaania
1 prk FloraVispiä
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
kaakaojauhetta koristeluun
Koko hommahan aloitetaan kinuskin tekemisellä eli kondensoitua maitoa keitellään tölkissä kiehuvaan veteen upotettuna kolmen tunnin ajan (purkkia kannattaa välillä käännellä ja vettä lisäillä tarvittaessa). Sillä välin sitten ehtii tekemään yhtä sun toista.. :)
Pohjaan murskataan keksit ja lisätään joukkoon sulatettu voi. Massa taputellaan leivinpaperilla vuoratun (pohjan osalta) irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan päälle kaadetaan kinuski, jonka päälle pilkotaan toinen banaaneista. Banskujen päälle laitetaan sokereilla maustettu, vaahdotettu FloraVispi, jonka päälle pilkotaan toinen banaani. Lopuksi päälle töpsytellään kaakaojauhetta. Slurps!!
22.1.2011 KasarikakkuLupauduin tekemään 80-luvun teemabileisiin Pacman-kakun ja tein sen "henkitoreissani" eli kauheassa flunssassa - mutta luvattu mikä luvattu. Aihe oli niiiiiin mieluinen, että ilolla kakkua suunnittelin. Onneksi kakkupohjan olin jo leiponut ennen sairastumistani. Kakun toteutuksen sain päättää itse, kunhan siihen liittyivät Pacman sekä värit musta, pinkki ja vaaleansininen. Välissä on caipirinha-mousse ja koristeet ovat sokerimassaa, "tipluja" lukuun ottamatta (ne ovat sokerikuulia). Reunoilla on Wiltonin mustaa hilettä.