lauantai 31. tammikuuta 2015
17 ruusua
31.1.2015 17-vuotissynttärikakku
17 vuotta täyttävän Niinan kakkuun toiveena oli vaalea päällinen, muutoin sain vapaat kädet kakun suunnitteluun :) Ruusujen näpertäminen on mulle edelleen suuri haaste, joten nyt sain hyvän syyn harjoitteluun. Hakusessahan tuo taito vielä on, mutta muutama ihan onnistunutkin kukkanen syntyi. Massa alkoi kuivaa loppua kohti sen verran, että reunat vähän repeilivät - mutta onhan niitä "valuvikoja" oikeissakin kukkasissa.
Kakkupohja on viime viikolla vahingossa tekemäni suklainen, jonka täytin suklaakermalla ja vadelmahillolla ja sitten pakastin kakun täytettynä. Otin kakun sulamaan eilen ja koristelin sen kermareunoilla ja sokerimassapäällisellä tänään. Tilaajalle tämä passasi ja mie sain pakastimeen taas tilaa :)
Ruusuja on tasan 17 niin kuin sankarilla nyt ikävuosia - kynttilöitä kakkuun ei siis tarvitse :)
lauantai 24. tammikuuta 2015
Monster High
24.1.2015 Iidan Monster High -kakku
Yhdeksän vuotta täyttävä Iida sai kaverisynttäreilleen yllätykseksi tämän Monster High -teemaisen kakun. Neljän munan sokerikakkupohjan sisässä on mansikkatäyte.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Omalle rakkaalle 12-vuotiaalle
18.1.2015 Mustaa ja valkoista
Perheemme kuopus on edelleen pelimiehiä ja shakki on yksi lautapelien suosikeista, jossa paremmuudesta erityisesti ukkinsa kanssa mittelee.
Shakkilautakakku on muhinut ideana päässäni jo pitkään, joten nyt oli sopiva sauma toteuttaa idea kakuksi asti. Sankari itse oli mukana rakentelemassa shakkilautaa ja nappuloita, joten saimme laatuaikaa samaan hintaan :)
Kakku on leikattu kahdeksan munan pyöreästä kakkupohjasta täyttämisen jälkeen. Samalla treenasimme geometriaa, jotta saimme sekä laudan että sen ruudut sopivan kokoisiksi - ihanaa arkipäivän (tai siis juhlapäivän) matematiikkaa, jossa opiskeluistakin on hyötyä! :) Kakun sisällä on lemon curd - ja valkosuklaatäyte. Shakkilauta ja nappulat ovat sokerimassaa.
Lisäksi synttäreillä tarjolla oli suklaakuppikakkuja:
Kuppikakkujen vuoat noudattivat synttäreiden musta-valko-teemaa:
Näitä Kinuskikissan ohjeella tehtyjä nougat-paloja tein sankarin toiveesta - ovat meillä moneen kertaan testattuja ja hyväksi havaittuja:
Lisäksi pöydässä oli mm. mummon tekemiä minipizzoja - namskis!
Tossuloita
12.1.2015 Tennarit
Vaikka tykkäänkin viritellä kaikenlaisia uusia juttuja ja ideoita, näitä tossuja on aina niin mukava tehdä (Pionilaakson kaavoilla tietty)! Nämä tennarit tein pikku-Oliverin ristiäiskakun päälle.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
3-kymppis- ja baby shower -kakku
11.1.2015 Yllätyskakku 30-vuotiaalle baby shower -juhlien keskipisteelle
Ystävättärien järjestämiin yllätysjuhliin tilatun pikkukakun (12 hlölle) koristelun suhteen sain täysin vapaat kädet. Pyykkinaru-teemaista kakkua olen mielessäni hahmotellut jo pitkän aikaa, joten nyt oli sopiva hetki sen toteutukseen. Koska tulokkaan sukupuoli ei ole tiedossa, toiveena oli "sukupuolineutraali" koristelu. Päädyin käyttämään pastellisävyjä. Koska kaikkia värejä ei kakun päälle mahtunut, pähkäilin pitkään, mitkä kolme siihen valitsen. Kakun hakijan kanssa ajattelimme, että lopputulema voi olla vaikka enne :)
Sisällä on lemon curd -valkosuklaa-täyte.
Kakku valmistui tämän vuorokauden puolella yöllä ja se haettiin aamulla ennen kunnon päivänvaloa, joten kuvat ovat valitettavan huonoja :/
tiistai 6. tammikuuta 2015
Sydämellinen kihlajaiskakku
6.1.2015 Kakku tuoreen kihlaparin kunniaksi
Uutenavuotena kihlautuneen nuorenparin kihlajaiskahveja juodaan tänään ja tuleva morsian valikoi kakkuun teemaksi "perhosia ja punaista" sekä kermaruusukkeita. Lisäksi koristeeksi toivottiin nuorenparin nimien etukirjaimia sekä sormuksia. Itse lisäsin mukaan vielä aavistuksen kultaa tuomaan juhlan ansaitsemaa arvokkuutta.
Punaisen sokerimassalevyn kuvioin vapaalla kädellä:
Kermaa kakkuun meni kaikkinensa lähes litra. Sisällä on vadelmahilloa, tuorejuustoa ja kermaa. Kakku on kokonaan laktoositon ja kananmunia pohjassa on viisi. Kokoa kakulla, joten sitä riittää taatusti isommallekin joukolle kuin normimitoituksen mukaan (15 hlölle).
Lämpimät onnittelut rakastuneille!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)