lauantai 8. syyskuuta 2012

Ruusunnuppu


7.9. Ristiäiskakku

Idea "ruusunnuppuvauvasta" on hautunut päässä jo pitkään, vastaavan muistan nähneeni joskus Pionin taidokkaana toteutuksena. Toiveet kakun suhteen olivat "kaksikerroksinen ja jotain vaaleanpunaista", joten pääsin testaamaan ideaa. Alkuperäisessä visiossani kakkujen saumakohdassa oli vierivieressä vaaleanpunaisia ruusuja mutta pikkuruusujen teko oli sen verran hidasta touhua, että pakko oli jossain vaiheessa luovuttaa. Toisaalta vihreät varret lehtineen tuovat tasapainoa koristeen ja kakun välille. 

Kakkupohjana on Ulla Svenskin Juhlaleivonnaiset-kirjan Suklaakakku 1,5-kertaisena, kahdessa vuoassa paistettuna. Kostutin pohjaa hiukan vadelmamehulla, väliin sipaisin vähän vadelmahilloa sekä reilulla kädellä laktoositonta kuohukermaa vadelmahillolla maustettuna. 

Koristeet ovat sokerimassaa ja niitä tein kahdessa erässä: ruusut n. viikkoa ennen kakun kasaamista, jotta ehtivät kunnolla kuivumaan (etenkin ison ruusun kohdalla jännitin, kestääkö se kasassa - hyvin kesti!) ja muut sitten kakkua kasaillessa. Vauvan kasvot olivat todella haasteelliset: välillä vauveli näytti varsin pelottavalta mutta säädin ja säädin, kunnes jossain vaiheessa oli pakko lopettaa ja todeta, ettei se enää muuksi muutu :)

Kaikkinensa kiva kakku toteuttaa vaikka työtunteja menikin yli täyden työpäivän (ruokistakaan en malttanut pitää)!


4 kommenttia:

Siru kirjoitti...

Suuri kiitos taitavalle kakuntekijälle :) Kakku oli upea ja herkullinen, keräsi ihasteluja kaikilta vierailta. Juuri tuossa viimeisen palan söin vauvanhoidon lomassa. Kiitokset myös rotinakakusta, sekin oli aivan ihastuttava. Sulla on taito kyllä hyppysissä!

Aurinkoista syksyä!

Siru

Marié kirjoitti...

Kiitos, Siru!! Ihana kuulla, että kelpasivat! :) Aurinkoisia, vauvantuoksuisia syyspäiviä toivotellen, Mari

JaanElin kirjoitti...

Hieno kakku!

Marié kirjoitti...

Kiitos, Jaana!