maanantai 28. helmikuuta 2011

Iiiik, banoffeessäni on Esa Pakarinen...


26.2.2011 Banoffee-ukkeli

Viime viikon leivontasaldo oli kaksi banoffeeta, jotka katosivat parempiin suihin ennen kuin niitä ehdin edes kuvaamaan.. Jälkimmäisestä sain sentään napattua tämän otoksen, jossa pohjasta ja täytteistä muodostunut "kokkare" muistuttaa erehdyttävästi Pekka Puupäätä!! Kun vielä kukkahattukin olisi ollut tyypillä päässä, niin sekös vasta olisi ollut jotain! :) Ja siis tämä ukkeli on ihan sattumalta syntynyt, ja ihan sattumalta bongattu.

Ja niistä banoffee-herkuista.. Tässä resepti, jonka mukaan mie olen niitä muutaman kerran laatinut:

Pohja
300 g suklaa-digestivejä
75 g voita

Täyte
1 prk kondensoitua maitoa
2 banaania
1 prk FloraVispiä
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
kaakaojauhetta koristeluun

Koko hommahan aloitetaan kinuskin tekemisellä eli kondensoitua maitoa keitellään tölkissä kiehuvaan veteen upotettuna kolmen tunnin ajan (purkkia kannattaa välillä käännellä ja vettä lisäillä tarvittaessa). Sillä välin sitten ehtii tekemään yhtä sun toista.. :)

Pohjaan murskataan keksit ja lisätään joukkoon sulatettu voi. Massa taputellaan leivinpaperilla vuoratun (pohjan osalta) irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan päälle kaadetaan kinuski, jonka päälle pilkotaan toinen banaaneista. Banskujen päälle laitetaan sokereilla maustettu, vaahdotettu FloraVispi, jonka päälle pilkotaan toinen banaani. Lopuksi päälle töpsytellään kaakaojauhetta. Slurps!!

1 kommentti:

Iskä kirjoitti...

Hei tuo banofeesi on ihan yhtä epäilyttävän näköinen kuin susirajan struudelinikin. mutta varmasti hyvää.