sunnuntai 1. toukokuuta 2011

10-synttärit, osa 1


1.5.2011 Inkkariprinsessa 10 vuotta (tai ainakin melkein)

Melkein kymmenen vuotta sitten meistä tuli perhe ja miusta äiti, kun maailman suloisin pieni neiti otti ja yllätti meidät syntymällä kuukauden ennen laskettua aikaa. Ensimmäiset päivät tuijottelimme toisiamme keskoskaapin lasin läpi ja kovin se epätodelliselta tuntui. Kymmenen vuotta on kulunut uskomattoman nopeasti (itse tässä ei onneksi ole vanhentunut ollenkaan!)! Tänään oli siis juhlan paikka. Oikea synttäripäivä sattuu tulevalle viikolle, joten tänään juhlittiin mummien ja kummien kera, ja ensi viikonloppuna ovat vuorossa kaverisynttärit.

Sankari itse toivoi synttärikakukseen "tavallista kakkua" mansikkahillolla, banaanilla ja kermavaahdolla, joten näillä mentiin. Pohjassa on seitsemän isoa kananmunaa ja vaikka tarkoitus oli tehdän pienehkö kakku, tulihan siitä aikamoinen! Aikaa sitten hankin lilja-muotit, joita en vielä ollut ehtinyt testaamaan, joten ajattelin niiden sopivan tähän keväiseen juhlaan. Liljoja olikin mukava näprätä (vaikka ihmettelin 5-lehtistä muottia vaikka googlettamani liljat olivat järestään 6-lehtisiä, joten ylimääräisen terälehden kukkiin joutui askartelemaan), ja näitä nähdään varmasti jatkossakin:


Tässä kakku vielä pinkillä "hileellä" koristeltuna:

2 kommenttia:

Iskä kirjoitti...

Jos on mennyt kymmenen vuotta ollut äitiyden iloa täynnään, tulevat seuraavat kahdeksan vuotta olemaan sitä vieläkin enemmän. Menestystä tuleviin haasteisiin.

Marié kirjoitti...

Kiitos, ne haasteet jo selvästi näyttävät ensimmäisiä merkkejään.. Ensimmäiset kymmenen vuotta ovatkin olleet aika tasaisia, jos ei neitokaisen "yöttömiä öitä" mukaan lasketa... Nukkumisen opettelu kesti yli seitsemän vuotta ja nukahtaminen ei ole hänen "juttunsa" vieläkään - mutta aamuisin sentään uni maistuu. Ja kun nukkuu, niin jalkaakin jaksaa polkea muun kiukuttelun ohella.. ;)