sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Rapujuhlakakku


31.8.2013 Kaksi saksiniekkaa 

Vietimme rapujuhlia upeassa elokuun illassa nautiskellen mainiosta seurasta ja maistuvaisesta ruoasta. Illan aikana kuvattavaa olisi ollut muutakin, mutta kamera ei ehtinyt joka käänteeseen mukaan :)

Rapuiltamme menu:
  • tunnelman virittäjäksi ja alkuruoaksi rapuja, paahtoleipää ja valkosipulilevitettä
  • vatsan täytteeksi eli pääruoaksi "nyhtöpossua" (pulled pork), uunijuureksia, tzatsikia ja salaattia
  • jälkkäriksi suklaakakkua kahvin kera
Pulled pork on ajatuksena muhinut päässä jo pitkän aikaa ja nyt oli sopiva sauma kokeilla tuon herkun valmistamista. Ohjeita "nyhdetylle possulle" löytyy pilvin pimein ja valmistusmenetelmätkin ovat kovin kirjavia. Itse päädyin lopulta Ruokaa ja vähän muutakin -blogin ohjeeseen, jossa possun lapaa tai kasleria (itse käytin molempia) keitellään ensin pari tuntia ja sitten muhitellaan uunissa toinen moinen. Tuli kyllä hyvää vaikka itse sanonkin (ohjeessa suolan määrä oli epämääräisesti "kouranpohjallinen" - ilmeisesti miun koura on pienempi kuin alkuperäinen, joten suolaa rouhittiin vielä vähän lisää lautaselle) :)

Suklaiseen kakkuun koristeeksi askartelimme serkkuni kanssa edellisenä iltana saksiniekat sokerimassasta.

4 kommenttia:

Iituntiltu kirjoitti...

Vau! Onpas upeat ravut :)

Marié kirjoitti...

Kiitos! :) Tyttäreni keksi, että "saumakohtiin" voi suihkauttaa värispraytä aidomman lookin luomiseksi - hyvä vinkki olikin! :)

Terhi kirjoitti...

Ihan aidon näköset ravut, vitti et oot taitava :D ja kylläpä kuulosti hyvältä tuo menu, on teillä ollu kunnon herkkujuhlat :)

Marié kirjoitti...

Kiitos Terhi! :) Ja parasta oli, ett nyhtöpossua jäi tähän dagen efter -päivään purilaisen väliinkin :) Pikku-A kehui possun maasta taivaisiin (eilen ei ollu paikalla syömässä) ja totesi hampurilaisen olevan paras ikinä! :D