torstai 11. syyskuuta 2014

Juhlakakku - arki-iltojen askare


11.9.2014 Ystävysten synttärikakku

Tänä vuonna (sopivan vähän ;)) pyöreitä vuosia täyttävä ystäväporukka juhlii paitsi synttäreitään, myös kymmenettä vuosittaista mökkiviikonloppuaan. Juhliin toivottiin naisporukalle sopivaa, juhlavaa kakkua. Googlettelemalla löysin ihanan toteutuksen Sokeriperhon blogista ja vaikka yleensä tykkään lisätä kakkuideoihin jonkun oman twistin, tällä kertaa läksin tavoittelemaan hyvin pitkälti samanlaista lopputulosta kuin alkuperäinen, upea kakku.

Suklaaspritsaukset ja ruusujen teko ovat miulle vielä suuria haasteita, mutta molempiin tartuin varovaisella innolla. No, ruusuissa on edelleen parantamisen varaa ja suklaankin osalta jäi haastetta myös ensi kertaan (onnistuin rikkomaan pursotinpussin kesken homman, minkä seurauksena suklaata oli sitten aivan muuallakin kuin mihin olin sitä suunnitellut pursottavani - mutta onneksi suklaa jähmettyessään on suht helposti pois siivottavissa). 

Sisällä on jo parissa aiemmassa postauksessa mainittu, huippuhyvä suklaakakkupohja. Välissä on suklaakermaa ja kirsikkahilloa. Päällinen on vaahtokarkin makuista muotoilumassaa, koristeet sokerimassaa ja suklaata.  

4 kommenttia:

Herkkuhovi kirjoitti...

Piti tulla vielä tännä bloginkin puolelelle ihastelemaan. Todella kaunis ja tyylikäs kakku, ja aivan ihanat värit! Upea!

Marié kirjoitti...

Kiitos, Johanna!

Minni kirjoitti...

KIITOS!! Kakku sai syöjiltä vain ylistäviä kommentteja niin ulkonäön kuin maunkin puolesta! Tämä kakku sai naisporukan todella hiljaiseksi. Ja sille porukalle se on saavutus ;D

Marié kirjoitti...

Kiitos kiittämisistä - kiva kuulla, että maistui ja kelpasi muutenkin! :) Tää on niitä kakkuja, joita ei raaski edes nielasta ;)