perjantai 24. lokakuuta 2014

Rotinakakku


24.10.2014 Tuskainen vauvaprojekti

Ostin muutama viikko sitten ruoka- ja viinimessuilta pitkään haaveissa olleita juttuja, mm. Heirolin vauvamuotin, jota pääsin vihdoin testaamaan. Lisää uusia juttuja on luvassa ensi viikonloppuna ;)

Aikamoista taiteilua oli muotin käyttö ja lopputulos ei edelleenkään kestä lähempää tarkastelua. Hädissäni googlettelin vihjeitä vauvan irrottamiseen muotista ja voin kertoa, että öljy ei toiminut, ei.. Tomusokeri ja kymmenen minuutin pakastaminen olivat paras yhdistelmä. Erityisesti päätä ja silmiä jouduin muotoilemaan kuitenkin uudelleen. Uskon, että homma on kuitenkin otettavissa haltuun, kun tarpeeksi treenaa!

Nappasin kuvan aamuhämärissä ja siksi kuva on taas "pimiä". Hyvä kuitenkin, että kuva tuli otettua, koska määränpäähän matkattuaan kakku oli ottanut osumaa kakkukuvusta jo useampaan otteeseen ja kermat olivat pitkin kupua... No, onneksi kaikki syöjät olivat tuttuja ja itse sankari ei vielä kakun päälle ymmärrä, joten naurulla tilanteesta selvittiin!

Kakkupohja on taas Suklaapossun ihanan mehevä suklainen pohja ja välissä on vadelmahilloa ja suklaakermaa.

Huomiselle on luvassa lisää vauvajuttuja... ;)

2 kommenttia:

Iskä kirjoitti...

Näkyy tuo vauvan maailmaan saattaminen kaikissa muodoissaan olevan tuskaisaa touhua.

Marié kirjoitti...

Todellakintodellakintodellakin! :)